Viikonloppu meni taas turhan nopeasti. Tiedän, että huomisaamuna sitä toivoo, että olisi vasta sunnuntai tai vaihtoehtoisesti tiistai, koska maanantait eivät yleensä ole parhaimpia päiviä.

Kävin eilen äidin kanssa ostoksilla ja syömässä. Tuli ostettua talvikengät (vihdoinkin!) sekä Jennifer Weinerin Lainakengissä. Kyllä, ostin taas kirjan, vaikka juuri viikolla tuskailin sitä, ettei kirjahyllyyni mahdu mitään. Ehdin tänään jo lukemaankin sitä, ihan hyvältä vaikuttaa. Ei siis ihan turha ostos -ja sitä paitsi se oli tarjouksessa... Lisäksi löysin kirjastosta erään jo pitkään päässäni soineen kappaleen nuotit. Nyt täytyy vain joku päivä ehtiä soittamaankin.

Tänään en ole liiemmin tehnyt mitään -tyypillinen sunnuntai siis. Oikeastaan oli mukavaa vain olla, kun eilinen koko päivä meni liikenteessä. Juttelin Jaanuskan kanssa tuossa aiemmin ja tarkoitus olisi perjantaina lähteä katsomaan ja tietty kuuntelemaan Yö:tä. Mukavaa. Siis sekä keikka että kyseisen ihmisen tänne päin saapuminen. Viime näkemisestä kun on jo muutama viikko.

Mukavaa on myös se, että Paulus saapuu tänne päin. Jopa kahdeksi kuukaudeksi. Näkee sitäkin poikaa hieman enemmän - toivottavasti.

Hienoista mielipahaa tänään aiheutti se, että yritin taas aukaista suuni ja puhua eräälle ihmiselle. Kuinkas kävikään? Kuten olisi pitänyt arvata, ei minua kuunneltu. Asia käännettiin taas täysin ylösalaisin niin, että lopulta oli turha yrittää edes selittää, mitä alunperin tarkoitin. Koskakohan sitä oppii? On vain ihmisiä, joille ei voi puhua ilman, että saa itse syyt niskoilleen tai että asia ymmärretään (tahallisesti) täysin väärin.  Tästä seurasi taas itkua ja hammasten kiristystä ja päätös siitä, etten enää jaksa yrittää keskustella. Ei se mitään hyödytä...

Aiemmin syksyllä menehtyneen setäni kuolinsyykin selvisi ja se minulle jopa kerrottiin, kun asiaa kysyin. Tai ehkä on väärin puhua vain yhdestä syystä, mutta kuitenkin. Sen asian suhteen siis viisaampi. Tai ainakin omat arvailuni vahvistettiin...

Niin, ja lisäksi kuulin armaan kummipoikani edesottamuksista. Poika oli jotenkin onnistunut iskemään leukansa pakastimen kulmaan niin, että hammas/hampaat olivat pamahtaneet huulesta/leuasta läpi. Voi Pientä... Ei kuulemma oli turvoksissa, mutta taatusti tuollainen osuma on sattunut... Jos sitäkin Poikaa ehtisi viikolla näkemään. Ikävä. <3

Ehkäpä tässä oli kaikki. Joku asia oli vielä mielessäni, mutta sen unohdin jo. Voisin hautautua hetkeksi lukemaan ennen linnottautumista television ääreen.