Oikeasti oli tarkoitus kirjoittaa jo eilen, mutta eksyin Palokkaan ja sieltä palatessani olin liian väsynyt. Mukavaa kyllä oli. Eetu on oppinut uuden laulun. "Ihhahhaa hiiirnahtaa" kaikui ympäri taloa. Ja siis lauluun kuului vain nuo kaksi sanaa. Rakennettiin duploilla, heiteltiin kortteja, opeteltiin värejä ja syötiin. Hurmaava Poika. <3

Jaana kävi tänään täällä. Vietettiin laatuaikaa yhdessä. Tuli taas hieman juteltua. En ole ehkä sittenkään niin vaikea tapaus, mitä olen joskus kuvitellut. Vaatimuslista toki pitää olla, mutta se oli sentään aika lyhyt. Oma versioni siis, Pauluksen listaus Unelmien Miehestäni oli paljon pidempi (ja sisälsi paljon enemmän epäkohtia -kaikella kunnioituksella). Mutta niin. Joihinkin ihmisiin verrattuna taidan olla helppo tapaus.

Viimeinen lause kuulostaa aika kierolta. En vain osaa muuten purkaa ajatusta sanoiksi.

Käytiin seuriksella tuossa myöhemmin illalla. Ajatus oli hakea Joni nuortenillasta ja samalla mahdollisesti moikata Paulusta. Viimeksi mainittu ei vain ollutkaan töissä. Hartaus oli juuri alkamassa, joten jäimme. Pete kutsui meitä jalosti vanhuksiksi ja sitähän me taisimme olla. Hyvin, hyvin vähän tuttuja kasvoja ja nekin, jotka tiesin esim.lukiosta, katsoivat aika hämmästyneinä. Niin, ei olla pitkään aikaan käyty. Hyvin pitkään.

Hartaus herätti hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta tuntui, ettei yhtään kuulu paikalle ja että kaikki katsovat jotenkin oudoksuen. Ehkä katsoivatkin, ei se ihme olisi. En muista, milloin siellä olisin viimeksi käynyt. Kelataan ainakin pari vuotta taaksepäin, enemmänkin.

Toisaalta taas... Jossain vaiheessa hartautta tuli tunne, että ne vuodet ovat pyyhkiytyneet pois. Että näinhän sitä istuttiin tässä samalla sohvalla sama laulukirja kädessä laulamassa lukemattomia kertoja. Ympärillä kaikki mukavat ihmiset. Katsoen kynttilöitä ja kuunnellen puhetta. Aivan kuin kaikki olisi niin nytkin, juuri sillä hetkellä.

Jossain vaiheessa, *bling*, taika on poissa. Puhuja on tuttu, laulut tuttuja, vieressä tuttu ihminen. Mutta paikalla niin monta vierasta, tunnelma kuitenkin erilainen. Ja ehkä itsekin hieman eri ihminen kuin silloin...

Tuli ristiriitainen olo. Samalla myös hyvin nostalginen. Toivon vain, etteivät nuo tunnetilat yhdistettynä saa miettimään liikaa vanhoja asioita, niitä, jotka olisi pitänyt jo unohtaa. Tai jos miettisinkin, niin en miettisi liikaa.

Mukaan tuosta käynnistä jäi kuitenkin myös mukava olo. Erityisesti kaikki ne tutut laulut. Laulamista on ikävä. Töissä oppilaat joutuvat kestämään lauleskeluani, vaikken musiikkia kenellekään opeta. Olisi vain niin mukavaa saada pitkästä aikaa laulaa kunnolla ja paljon. Edellyttäen tietysti, että ääni kulkisi edes hieman. Olo on hyvin tukkoinen ja kuten aiemmin sanoin, vähänkään korkeiden äänien laulaminen tuntuu puukon pistolta kurkussa. Mutta kunhan flunssani joskus helpottaa...

Hirmuisen väsynyt olo. Voisi oikein hyvin kömpiä sänkyyn tietäen, ettei huomenna tarvitse herätä töihin. Saa vain nukkua. Ihanaa.