...tai paremminkin huomenta; heräsin tunti sitten. Edelleen yskittää kovasti ja on muutenkin tukkoinen olo. Koko päivän on uhkaavasti tuntunut siltä, että olen tulossa kipeäksi. En tahdo. En varsinkaan juuri nyt, kun on neljän päivän vapaa edessä.

Tällä hetkellä olen äärimmäisen iloinen noista kahdesta "ylimääräisestä" vapaapäivästä. Työviikko oli kaikkea muuta kuin normaali ja vauhtia piisasi liikaakin. Kyllä minä sen jo tiedän, ettei tuossa paikassa ole kahta samanlaista työpäivää. Tällä viikolla ei ollut yhtään normaali-ohjelman mukaista työpäivää, mikä sitten aiheutti erinäisiä tilanteita. Onneksi kaaos jatkuu vasta keskiviikkona.

Sain torstaina positiivista palautetta. Erityisen mukavaksi palautteen saamisen teki se, että 1. kommentit tulivat ihmiseltä, joka on ollut alalla noin 30 vuotta ja on siis paljon ehtinyt jo näkemään sekä 2. olin juuri saapunut tunnilta, joka meni ihan penkin alle ja olin vannoutunut, että olen täysin väärällä alalla. Palaute tuntui kuitenkin mukavalta. Kiitos.

Kuulin tänään lausahduksia, jotka ärsyttivät. Sanojen takana oli pieni ihminen, joka ilmeisesti toisti vanhempiensa puheita. Asia koski ainoana lapsena olemista ja sitä, kuinka ainoat lapset eivät ole tottuneet kestämään pettymyksiä "koska ne saa aina kaiken". En ole koskaan pitänyt tuosta teoriasta. Kun ei se mene niin. Minä olen ainut lapsi, enkä todellakaan ole saanut tahtoani läpi kaikissa asioissa. Kyllä, on varmasti asioita, jotka olisivat toisin, jos minulla olisi sisaruksia. Mutta siltikin. Uskon, että asioilla on ne hyvät ja huonot puolet. Myös tässä asiassa. Ja menettäähän siinäkin jotain, ettei ole sisaruksia. Toisaalta.

Huomaan koko ajan vilkuilevani kelloa. Odottelen BB:n alkua, eli aivoni eivät ole sisäistäneet sen päättymistä. Koukutin kyllä itseni siihen ohjelmaan. Oltiin eilen Jaanan porukoilla katselemassa finaalia yhteisvoimin (siis Jaana, Olli, Paulus ja minä). Voittaja oli aika ennalta arvattava, mutta ennemmin Perttu kuin Tiina. Kolmesta viimeisestä oma suosikkini kun oli Antti. Nyt vain täytyy uskoa SubTv mainosta, joka kertoo Big Brotherin jälkeenkin olevan elämää...

Vetämätön olo. Harkitsen vakaasti takaisin sänkyyn kömpimistä. Onneksi huomenna ei ole mikään pakko nousta sängystä pois...