...tai paremminkin huomenta; heräsin tunti sitten. Edelleen yskittää
kovasti ja on muutenkin tukkoinen olo. Koko päivän on uhkaavasti
tuntunut siltä, että olen tulossa kipeäksi. En tahdo. En varsinkaan
juuri nyt, kun on neljän päivän vapaa edessä.
Tällä hetkellä olen äärimmäisen iloinen noista kahdesta
"ylimääräisestä" vapaapäivästä. Työviikko oli kaikkea muuta kuin
normaali ja vauhtia piisasi liikaakin. Kyllä minä sen jo tiedän, ettei
tuossa paikassa ole kahta samanlaista työpäivää. Tällä viikolla ei
ollut yhtään normaali-ohjelman mukaista työpäivää, mikä sitten aiheutti
erinäisiä tilanteita. Onneksi kaaos jatkuu vasta keskiviikkona.
Sain torstaina positiivista palautetta. Erityisen mukavaksi palautteen
saamisen teki se, että 1. kommentit tulivat ihmiseltä, joka on ollut
alalla noin 30 vuotta ja on siis paljon ehtinyt jo näkemään sekä 2.
olin juuri saapunut tunnilta, joka meni ihan penkin alle ja olin
vannoutunut, että olen täysin väärällä alalla. Palaute tuntui kuitenkin
mukavalta. Kiitos.
Kuulin tänään lausahduksia, jotka ärsyttivät. Sanojen takana oli pieni
ihminen, joka ilmeisesti toisti vanhempiensa puheita. Asia koski
ainoana lapsena olemista ja sitä, kuinka ainoat lapset eivät ole
tottuneet kestämään pettymyksiä "koska ne saa aina kaiken". En ole
koskaan pitänyt tuosta teoriasta. Kun ei se mene niin. Minä olen ainut
lapsi, enkä todellakaan ole saanut tahtoani läpi kaikissa asioissa.
Kyllä, on varmasti asioita, jotka olisivat toisin, jos minulla olisi
sisaruksia. Mutta siltikin. Uskon, että asioilla on ne hyvät ja huonot
puolet. Myös tässä asiassa. Ja menettäähän siinäkin jotain, ettei ole
sisaruksia. Toisaalta.
Huomaan koko ajan vilkuilevani kelloa. Odottelen BB:n alkua, eli aivoni
eivät ole sisäistäneet sen päättymistä. Koukutin kyllä itseni siihen
ohjelmaan. Oltiin eilen Jaanan porukoilla katselemassa finaalia
yhteisvoimin (siis Jaana, Olli, Paulus ja minä). Voittaja oli aika
ennalta arvattava, mutta ennemmin Perttu kuin Tiina. Kolmesta
viimeisestä oma suosikkini kun oli Antti. Nyt vain täytyy uskoa SubTv
mainosta, joka kertoo Big Brotherin jälkeenkin olevan elämää...
Vetämätön olo. Harkitsen vakaasti takaisin sänkyyn kömpimistä. Onneksi huomenna ei ole mikään pakko nousta sängystä pois...
perjantai, 2. joulukuu 2005
Kommentit