Viime viikolla olin sitä mieltä, että pakkasta voisi olla vähemmän, jotta oppilaat voisivat mennä ulos seinillä juoksemisen sijaan. Viime viikko oli niin levoton, että olisin voinut vannoa tämän viikon olevan rauhallisempi. Onneksi en vannonut. Olisin ollut väärässä... Kaksi työpäivää takana, jotka ovat sisältäneet noin tuhat erilaista välien selvittelyä, riitoja, sovitteluja, riehumista, uhkailua ja kiristystä. Ihanaa. Joihinkin ihmisiin ei vain mikään tunnu tehoavan.

Toivottavasti loppuviikko sujuisi edes hieman rauhallisemmin, muuten menee järki (jos sellaisen rippeitä vielä jäljellä on).

Eilen olimme tyttöjen kanssa hieman ostoksilla ja elokuvissa. Ostoksilta mukaan tarttuivat erittäin hienot, pitkät sukat (raidalliset). Monen monta hienoa ja kivaa vaatetta jäi kyllä kauppaankin. Eikä juhlavaatteista tietoakaan. Onhan minulla vielä muutama viikko aikaa...

Sitten hehkutusta. kävimme katsomassa Fc Venuksen. Henkilökohtaisesti odotukset kyseisen elokuvan suhteen olivat korkealla, mutta se oli vielä parempi mitä olin ajatellut. Aivan mahtava! Moni oli hyvin hauskaksi kehunut, eikä todellakaan turhaan. Tykkäsin oikein kovasti. Monta hienoa ja ammattitaitoista näyttelijää, kuten ne Haapkylä ja Summanen. Ja Puntti Valtonen, ooh. Mietin vain, että oliko se juuri Puntti Valtonen, jonka erään ystäväiseni äiti oli nähnyt lavalla alasti... Ehkäpä, en voi muistaa. Ja Laura Malmivaara on älyttömän kaunis. Ihan näin tiedoksi vain.

Olen koko päivän repeillyt erinäisille leffaan liittyville jutuille. Kuten sille, että ketä ei saa panna. Tämä on aiheuttanut hyvin kummastuneita katseita. Eihän siinä mitään...

Haaste heitettiin minulle. Siis noista omituisista tavoista. Kiitos vain Jaanalle. Otan oikeuden vastata myöhemmin, jotta keksin kaikki omituiset tapani (ihan kuin niitä minulla ei olisi). Lähinnä mietin, että mitä niistä voi sanoa ääneen. Lupaan kyllä vastata...

Toinen ongelma tähän haasteeseen liittyen on se, etten todellakaan keksi viittä ihmistä, joille voisin haasteen kierrättää. Vapaaehtoiset saavat ilmoittautua.

Tässä kaikki tällä erää, palaan asiaan. Kiitos ja hei.