Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Aukiolevat kaapinovet häiritsevät. Jostakin kumman syystä suljen aina avoimet kaapinovet, mikäli niitä näen. Myös siinä tapauksessa, että joku muu aikoisi mahdollisesti hetken kuluttua palata kaapille. Harrastan tätä miltein kaikkialla ja olen usein saanut osakseni huvittuneita katseita.

2. Seuraava häiritsevä asia ovat leivän, tms, murut. Pöydällä ei todellakaan tarvitse olla kuin aavistus muruista, niin joudun pyyhkimään pöydän. Muulla ei niin väliä, kunhan muruja ei ole pöydällä (ja kaapinovet pysyvät suljettuina).

3. Omituinen (myös ärsyttävä) tapani on myös kirjoittaa listoja asiasta kuin asiasta. Jonakin päivänä hautautuisin kaikkiin papereihini, joissa on jonkinlainen lista jostakin asiasta, ellen muistaisi myös hävittää niitä. Löytäessäni vanhoja listoja ihmettelen syytä joidenkin asioiden listaamiseen, loogisuutta kun ei aina ole havaittavissa.

4. Joitakin levyjä on tullut ilmeisesti kuunneltua liikaa. Kun biisijärjestyksen osaa ulkoa, on tapana arvata seuraavan kappaleen ensimmäiset sanat ja alkumelodia ennen kappaleen alkamista.

5. Sukkien ja paidan värin on oltava sama, tai ainakin tosi lähelle. Tämä tapa aiheuttaa välillä suuria ongelmia, varsinkin kun yrittää aamulla ennen töihin lähtöä löytää vaatteita. Kyseinen tapani on joskus aiheuttanut harmaita hiuksia myös muille kuin vain minulle itselleni.

Nyt aion olla ilkeä ihminen, enkä kierrätä haastetta eteenpäin. He, joille olisin voinut kierrättää, ovat jo kertoneet omansa. Jos joku tätä lukee ja tahtoo vastata, niin olkaa hyvä vain.