Mutisen usein, että sosiaalinen elämä on valtaosan ajasta (eli sen ajan kun kaikki kivat ihmiset luuhaavat nykyisissä kotikaupungeissaan) aika hiljaista. Tämä viikonloppu oli taas poikkeus.

Päädyin perjantaina alkuperäisestä suunnitelmastani täysin poiketen Ellun kanssa Tikkakoskelle viettämään Nikon ja Riikan tupareita. Ei sillä, oli ihan mukavaa. Kämppä oli oikein hieno ja erityisesti Nikoa ja Villeä (ja Riikkaakin) oli kiva nähdä. Henkilökohtaisesti olin lupautunut kuskin rooliin, joten tarjoamisten suhteen pysyttelin non-alcohol-linjalla.

Suunniteltiin samalla reissulla hieman mökkeilyäkin. Saa nähdä, toteutuuko "siivous viikonloppu" ja jos toteutuu, niin milloin ja millä porukalla. Kolmestaan lähteminen olisi kaikkein paras vaihtoehto, mutta en sitten tiedä sen onnistumisesta... Ajatus vain tuosta olisi niin houkutteleva, joten toivoa sopii, että saamme sen toteutettua ihan käytännössäkin.

Lauantaina vietimmekin sitten Marikan synttäreitä, aluksi synttärisankarin kämpillä ja myöhemmin suuntasimme Feveriin. Oli myös erittäin mukavaa, erityisesti alkuilta ja alussa myös baarissa. Näin pitkästä aikaa muutamia ihmisiä ja olihan joukossa muutama uusi ja ennen kaikkea hilpeä tuttavuus. Nestetasapainosta huolehtimisen ohella (booli oli oikein maukasta) kävimme mielenkiintoisia keskusteluita muun muassa ruumiinavauksista. Åj då. Mutta kivaa oli ja sehän oli pääasia.

Feverissä törmäsin erääseen henkilöön, mikä ei sitten ehkä loppujen lopuksi ollutkaan niin kivaa. En ollut nähnyt ko. ihmistä pitkään aikaan kunnolla ja näkeminen baarissa kummankin ollessa alkoholin vaikutuksen alaisena ei ollut ehkä se toimivin ratkaisu.

Miten paljon ihminen voikaan muuttua? Ja kumpi on muuttunut enemmän, minä itse vai toinen? Miten paljon alkoholilla on osuutta muutokseen? Ja kuinka vedenpitävästä muutoksesta voi olla kyse, jos välillä kuitenkin näki pilkahduksen siitä ihmisestä, jonka on ainakin joskus luullut tuntevansa?

Kysymyksiä on liikaa, todellakin. Osa kysymyksistä on pelkästään yksin mietittäviä, osa taas esitettäviä. Ongelmahan vain on siinä, haluanko niitä kysymyksiä esittää ja ennen kaikkea, tahdonko niihin vastauksia. Muutaman tunnin aikana ristiriitaisuuksia esiintyi niin paljon, etten ole varma, mitä tahdon tietää.

Livistin baarista aiemmin kuin muut, anteeksi vain. Siinä vaiheessa ratkaisu tuntui hyvältä ja oikeastaan olin myöhemminkin samaa mieltä. Turnauskestävyyteni oli tuossa vaiheessa jo kohtuullisen heikko, joten poistuminen oli varmasti hyvä ratkaisu. Oikeastaan tuo selitys on eilen päivällä rakennettu, yöllinen poistuminen perustui epämääräisiin suunnitelmiin, jotka eivät sitten kuitenkaan toteutuneet. Hyvä, huono, hyvin huono? Aamulla puoli kuuden aikaan käyty puhelu ei tuohon kysymykseen tuonut vastausta, joten kannattaako asiaa edes miettiä?

Ylipäätänsä ajattelu kannattaisi tämän asian suhteen lopettaa. Toinen vaihtoehto on esittää muutama kysymys, vaikken edelleenkään tiedä asian kannattavuudesta. Tämä taas meinaa ajattelun jatkamista.  Piiri pieni pyörii. Harkitsen lähteväni jonnekin ulos, sillä sisällä seinät tuntuvat olevan liian lähellä.

Asiasta koko lailla poiketen, epäilen jonkun käyneen viime yönä pahoinpitelemässä minua. No, ehkä ei aivan, mutta kylkeni on järjettömän kipeä. Lauantaina en ole tuota voinut teloa, sillä olisin kyllä huomannut asian jo eilen (krapulassa kipukynnys tuntuu aina olevan liiankin matala). Käveleminen sattuu, istuminen koskee ja yskiminen on täyttä tuskaa.

Onneksi viikossa on vain yksi maanantai.

"Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, joita molempien piti vaalia uhrata kaikki sen puolesta, sen teki vain toinen. Miten sä teet sen, sä saat minut suuttumaan, saat mut nauramaan yhdellä lauseella. Yhdeksän hyvää ja kymmenen kirosanaa..."