Olen kipeä. Yskin koko alkuviikon ja eilen töissä nousi kuume. Tämän päivän olen maannut television edessä yskien ja niistäen kuumeen mennessä ylös ja alas, enkä kyllä aio huomennakaan töihin raahautua. Katsellaan. Voisi loppua jo. Ei ole kivaa...

Havaitsin eilen taas töissä erään asian. Olen työporukkamme nuorin, joten aina silloin tällöin kaikki muut tuntuvat suhtautuvan minuun hieman äidillisesti/isällisesti. Olin eilen pari viimeistä tuntia kuumeisena töissä, sillä oli helpoin ratkaisu hoitaa muutama homma loppuun ja lähteä sitten vasta potemaan kotiin. Oli vain jossain määrin huvittavaa, kun niin moni ihminen oli huolissaan voinnistani. "Jaksatko varmasti?" "Eikö sun kannattais lähteä kotiin?" "Tässä on sulle särkylääkettä..." Kiitos, kiitos. Olen taas varmempi, että tuolta lähteminen tulee olemaan vaikeaa.

Lunta, lunta, lunta. Minä pidän lumesta, mutta pidän siitä vain talvella. Nyt pitäisi olla jo melkein kevät. Kaikki kivat kevätvaatteet odottavat kaapissa eikä niitä voi pitää. Ja ulkona on niin märkää, että ainoat kannattavat kengät olisivat kumisaappaat, joiden olinpaikkaa en tiedä. Kuulostakoon tuo taas miten pinnalliselta tahansa, haluan että kevät tulisi jo.

Ei muutosta edelliseen kirjoitukseen. Ehkä jonain päivänä otan yhteyttä. Nyt vain yskin.