Tämä päivä hurahti Tampereella. Mikäs siinä, kelpaa minulle sellainen työpäivä, joka koostuu Särkänniemessä pyörimisestä. Säät suosivat ja mukavaa oli. Taas yksi työkaveri, jonka kanssa oli mukavaa ja joka oli vielä hienompi tyyppi kuin osasin arvatakaan. Kiitos vain.

Töitä jäljellä kolme päivää, plus lauantaina noin tunti. Haikeus iskee armotta ja tällä menolla loppuviikko menee itkua peitellessä. Olenhan minä tiennyt jo pidemmän aikaa, että tuolta lähteminen tulee olemaan vaikeaa...mutta mitä vähemmän aikaa on, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Tulen kaipaamaan tuolta niin montaa ihmistä ja niin montaa asiaa, etten kestä. Olen niin huono sanomaan hyvästit. Kuitenkaan sanomattakaan ei voi lähteä...

Tilannetta tiukentaa se, että ensi syksy on vielä ties kuinka pitkälle avoin. Ensi viikolla alkaa kesäloma, joka kestää määrittelemättömän ajan. Ykköstoiveeni ei toteudu, se on nyt selvää. Toisaalta näin sen tiesinkin menevän. Tuntuu se vain silti kurjalta...

Ehkä pitäisi mennä suihkuun ja nukkumaan. Ei tämä asioiden pyörittely auta. Väsyttää.

Sain Eetulta tänään hienon kirjeen, johon oli piirretty myös kuva. Se oli oikein hellyyttävä. Kiitos.

"Suurempaa, suurempaa ei toivomusta voi olla. Suurempaa, suurempaa, joku toinen jos voisin olla..." (Oi, miten pidänkään tuosta laulusta. Kummalla versiolla vain.)