Jonnekin tämäkin päivä katosi.

Nukuin viime yönä enemmän kuin sen kaksi tuntia, mistä olen hyvin iloinen. Ilmeisesti univelkaa on kertynyt, sillä yöunien lisäksi nukahdin tuossa illallakin jo. Eikä nytkään kovin virkeä olo ole. Onneksi ei tarvitse aamulla herätä...

Ensimmäisen lomapäivän vietin lähinnä pyykkiä pesten ja asioita hoitaen. Kävin työkkärissä ja hankkimassa junaliput. Lähden keskiviikko-iltana Kemiin (kiinnostaa, hmm, ei yhtään) ja palaan viimeistään torstai-perjantai välisenä yönä. Loppuviikosta toivotaan saapuvaksi yhtä kirjettä, joka järjestäisi ensi viikolle hieman ohjelmaa. Sen kirjeen kyllä tahtoisin.

Katsastimme eilen Da Vinci-koodin. Hyvä elokuva, vaikkakin olin vain liian väsynyt ja ajatukseni harhailivat liian paljon. Täytynee katsoa joskus uudestaan. Yhteensopivuus kirjan kanssa oli yllättävän suurta ja näyttelijä valinnat ihastuttivat. Eli tykkäsin.

Vatsan kanssa hieman ongelmia. Koskee, ei koske, koskee, koskee enemmän, ei koske. Ärsyttävää.

Olen ehtinyt ajatella tänään liikaa, moniakin asioita. Valitettavasti. Ajattelu ei sovi minulle.

Loppuun palanen hienoutta, joka tuli vastaan levyhyllystäni (ja jäi soimaan päähäni).

"Tehdään niin kuin täytyy. Kun mentävä on niin mentävä on. Annoit mulle onnen. Saat takaisin sen, sua tarvitse en..."