Päädyimme eilen Ellun kanssa hienoisen pohdiskelun jälkeen lähtemään
kaupungille. Alunperin oli ajatuksena mennä istuskelemaan jonnekin ja
juttelemaan. Päädyimme aluksi Hemingway'siin, joka oli hyvin täynnä
(kuten kaikki paikat). Joimme tuopilliset ja päätimme siirtyä
seuraavaan paikkaan. pääsimme todellisuudessa Halosen edessä
sijaitsevan pankkiautomaatin kohdalle, kun törmäsimme Hynniseen ja
jumituimme siihen. Yritimme keskustella ja hetkeä myöhemmin paikalle
pöllähti myös Mika. Hassua, en ole oikeasti nähnyt sitä poikaa pariin
vuoteen. Aloitimme kohtaamisen hyvin lämpimästi ja
yritimme päivittää kuulumisia jonkun häiriköidessä.
Koska jonotus kesti, ehdimme myös Mikan kanssa selvitellä 18-vuotis
juhlieni tapahtumia. En uskonut, että toinen edes muistaisi, mutta
tulipahan tämäkin asia selvitettyä. Aikaahan niistäkin pippaloista on
jo kulunut ihan kiitettävästi, mutta oli kiva tietää, ettei
kummallakaan ole suuremmin mitään traumoja jäänyt.
Tapaamisen lopputulos oli, että pojat kiskoivat minut mukaansa ja
kieltäytyivät kuuntelemasta vastaväitteitä siitä, ettemme aikoneet
lähteä Kharmaan. Sinnehän sitä päädyttiin. Ei sillä, ehkä ratkaisu ei
täysin huono olllut, oli nimittäin kivaa ja nyt voin sanoa käyneeni
siinäkin paikassa. Paljon ihmisiä, alakerta oli karu ja yläkerta
hurmasi -sekä tunnelmalla että musiikilla. Ja muutama muukin tuttu oli
paikalla.
Muuten sitten... Eilinen nyt oli melkein
karkauspäivä. Ei, en ole kosinut ketään, en todellakaan. Karkauspäivä
on myös sellainen, että jotain tuntuu vähän lähtevän käsistä. Kuten
eilen. En taas ole oikein mukana, mutta...niin. Äsh. Olen vähän
pihalla.
Tämä vain tuntuu toistavan tiettyä kuviota: on
kesä ja jotenkin tämä aina jossain vaiheessa menee säätämiseksi. Ei
ehkä tarvitsisi. En juuri nyt kovasti jaksa edes ajatella.
Mutta niin. Eilinen oli kuitenkin kiva ja tänään olen vain ollut hieman
väsynyt. Kävimme Anskun kanssa paistumassa Amarillon terassilla, jonka
jälkeen siirryin elokuviin Jaanan, Ollin ja Harrin kanssa. Pirates of
the Caribbean 2 on nyt nähty ja kovasti tykkäsin. Tottakai,
merirosvoja.
Leffateatterista saa muuten laastareita.
Onnistuin repäisemään jalkani tai jotain, jonka seurauksena veri
valui...ja valui...ja valui, noin puolen tunnin ajan. Hieman ennen
saliin siirtymistä kävin Ollin kehoituksesta kysymässä myyjä-sedältä
laastaria. Se poitsu oli kieltämättä hieman hämmentyneen näköinen,
mutta nouti minulle kappaleen laastaria, jonka sain teipattua jalkaani.
Kiitos kovasti.
Harvinaisen sekava vuodatus taas
kirjoitettu. Tuntuu, etten enää osaa kirjoittaa eikä se ole kiva tunne.
Ehkä minun pitäisi kirjoittaa taas enemmän. Yleisestikin.
Nyt kuuntelemaan hieman Kaija Koota (levy palasi vihdoin viime yönä kotiin) ja kohta toivottavasti nukkumaan.
sunnuntai, 23. heinäkuu 2006
Kommentit