Posket varmaan puutuvat kohta, olen hymyillyt tänään niin paljon. Syy
on hyvin yksinkertainen, mutta eihän se haittaa. Ei kai tämä pahaksi
ole.
Kävin tänään entisellä työpaikallani katsomassa ihmisiä ja kysymässä
tulevasta. Oi, oli niin mukavaa. Istuin pitkään sohvalla, näin monia
ihmisiä, kuulin kuulumisia ja kerroin omani. Jotenkin kaikki tuntui
niin...tutulta ja turvalliselta. Olen niin monta kertaa kesän aikana
kaivannut sitä tunnelmaa, ihmisiä, siellä olemista. Ja nyt kaikki oli
hetken siinä.
Paluu entiseen voi siis tehdä hyvää. Ainakin tänään se sai hymyilemään.
Oli mukavaa huomata, että jotkut asiat ja ihmiset eivät muutu koskaan
-ainakaan paljoa. Ehkä sekin osaltaan loi sen hienon tunteen
kuulumisesta (jopa entisenä työntekijänä!) johonkin. Kiitos. Lisäksi
mieltä tottakai lämmitti se, että myös muutama ihminen kaipaa minua
takaisin sinne. Kiitos. Onneksi olen ilmeisesti pääsemässä sinne
takaisin -edes vähäksi aikaa. (Toivottavasti aikaa ilmaantuisi jostain
lisää, niin ihmisten ei tarvitsisi kinastella siitä, kuka minut saa.
*virnistys*)
Perhosten lentely sen sijaan ei ole välttämättä niin toivottava asia. No, säilyypähän tasapaino.
Ja perjantai mokoma jännittää. Kovasti.
"Sateen jäljiltä taivaalla kaari,
kuin päiväperhonen kuitenkin ikuinen. Sateen jäljiltä taivaalla kaari,
päivä kuin perhonen, häivähdys ikuisen..."
keskiviikko, 23. elokuu 2006
Kommentit