Niin, kyllä minä vielä elossa olen. En ole vain saanut aikaiseksi päivitettyä tätä blogia pieneen ikäisyyteen. Jossain vaiheessa harkitsin lopettavani jo koko kirjoittamisen, mutta jatketaan nyt. Ainakin toistaiseksi.

Mitäpä reilun kahden kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua?

- Koulua ja harjoittelua. Eka harjoittelu oli täyttä soopaa, toinen (tällä hetkellä menossa oleva) sen sijaan on mieluisaa ja luokka on mukava. Koulu taas on vähemmän rattoisaa, tuntuu että koko ajan sitä vain laiskistuu enemmän ja enemmän. Jouduin jo alkuvuoden aikana mustalle listalle, mutta onneksi sieltä voi päästä pois. Muutaman viimeisimmät työn palautteita odotan kauhulla ja mielenkiinnolla.

- Koulua itsessään on jäljellä pelottavan vähän. Kevään harjoitteluiden ja lomien vuoksi virallisia koulupäiviä taisi olla jäljellä alle 30. Jännää. Aika on mennyt niin äkkiä. Osaa ihmisistä tulee kaipaamaan valmistumisen jälkeen (ehkäpä heitä myös näkee), osaa ei välittäisi nähdä enää hetkeäkään. Ei ole välittänyt enää hetkeen.

- Ihmisiä olen myös nähnyt kuluneena aikana enemmän ja vähemmän. Varsinkin kuluneen viikon aikana on tullut oltua hyvin sosiaalinen (ja väänneltyä asioita rautalangasta). Mukavaa. Ja ensi viikolla luultavasti lisää näkemisiä luvassa.

- Janne ja Pauliina sanoivat pari viikkoa sitten toisilleen tahdon. Häät olivat oikein mukavat ja onnistuneet ja tuli nähtyä tuttujakin. Seuraava päivä oli vähemmän mukava "hieman" huonon olon vuoksi, mutta pääasia oli, että edellisenä päivänä oli hauskaa.

- Katson televisiota aivan liikaa. Olen koukuttanut itseni täysin Frendeihin (muutama hahmo muistuttaa tiettyjä ihmisiä aivan liikaa), Nyhjää Tyhjästä uusintoihin, Amazing Raceen, Tuho-osastoon, Sukuvikaan ja ties mihin muuhun. Kerrassaan laadukasta. Valitettavasti on mainittava myös Subtv:n yksi kaikkien aikojen surkeimmista (ja silti sitää huomaa katsovansa!) sarjoista, eli Vaimomatskua. Ihan oikeasti. Suuri järkytys oli, kun luin että Jenkeissä suunnitellaan ko.sarjan kolmatta tuotantokautta... ja että "ekan kauden hulluin bitch, New York-niminen mielipuoli on saanut siellä jo myös oman spinn off-sarjansa". Voi luoja sentään.

- Sain alkuvuodesta muratin ja uskomatonta, se on edelleen hengissä. Normaalisti tapan kaikki muut paitsi kuivakukat, mutta jotenkin tuo puska on pysynyt hengissä. Teorian mukaan tarvitsen vain ns. "haastavia" viherkasveja, kaikki helpot kuolevat.

- Muutama lääkärikäynti, puhalluksia ja ties mitä. Huomenna jälleen lääkäriaika, jonka jälkeen ehkä tietää jotain. Voisi toivoa ainakin...

- Ja the Queen oli yllättävän hyvä elokuva.

Varmasti muutakin on tapahtunut, mutta en muista. Kertoo siis kaiken asioiden merkittävyydestä. Tietyistä kohdista olisi voinut avautua enemmänkin, mutta ehkä joku toinen kerta. Olen ollut koko viikonlopun sangen laiska (koska olin viikolla hyvin sosiaalinen, tasapaino siis), lojunut sängyssä nenäliinapaketin ja kirjan kera sekä vältellyt esimerkiksi harjoittelun papereiden täyttämistä. Ehtiihän sitä. Sitä paitsi olen tänään niistänyt ja yskinyt puolet vähemmän kuin eilen. Voiton puolella, toivottavasti. Enää en jaksaisi.

Nyt keräämään inspiraatiota tiskaamiseen. Pah. Jatkoa seuraa toivottavasti nopeammalla aikavälillä kuin nämä edelliset...