Palautin tänään sen kansion, mistä olen edellisen kirjoituksen yhteydessä raivonnut. Eli nyt ihan oikeasti pitäisi olla kaikki vaadittavat tehtävät kasassa. Pitäisi. Eli ehkä uskaltaisi huokaista helpotuksesta. Sain viimeiset osat liitettyä kansioon eilen illalla kymmenen aikaan ja tänään kiikutin sen kahdeksalta tarkastukseen. On joskus mennyt tiukemmallekin...

Nyt rupeaa oikeasti käymään vähiin. Virallisesti huominen koulua eikä edes tehdä mitään. Keskiviikon tunnit siirrettiin huomiselle, eli keskiviikko lusmuillaan ja torstaina tämä vaihe päättyy. Toisaalta helpottavaa, toisaalta epätietoisuus syksystä vähän stressaa (tällä hetkellä tosi vähän).

Kirjoitin myös edellisessä vuodatuksessani, että jos joudun tekemisiin opettaja T:n kanssa, räjähdän. No torstaina jouduimme kohtaamaan (eli "Paska päivä"-kirjoitusta seuraavana päivänä). Ei sujunut sen paremmin, joku oli todellakin syönyt niitä ärrimurri-keksejä. Onneksi se kansio on palautettu ja henkilökohtaisesti ei ehkä enää koskaan tarvitse olla tekemisissä sen ihmisen kanssa.

Perjantain lusmuilin ja kävin ex-työpaikalla. Oi, oli kivaa. Oli niin mukavaa nähdä kaikkia kivoja ihmisiä. Oppilaat olivat kovasti kasvaneet sitten viime näkemältä ja varsinkin poikien kohdalla muutoksen huomasi niin selvästi -ääni oli kummasti laskenut pari astetta. Kyllä sinne kieltämättä välillä, varsinkin pahimpina päivinä, oli kaivannutkin. Enkä ollut edes näkymätön, mikä oli varsin mukavaa...

Lauantaina käytiin laivailemassa opiskelu-porukalla ja sattumalta tuli nähtyä hyvin paljon ex-työkavereita ja dx-opettajia (näin olen asian jossain vaiheessa iltaa ilmaissut). Jatkoille päädyttiin yllättäen Anneliin ja ihan rattoisaa oli. Ihan aamuun asti ei kyennyt jatkamaan, päänsärky pakotti nukkumaan. Ja tuolloin vielä kuvittelin, että se oli paha särky, mutta seuraavana aamuna peruin kovasti yölliset mietteeni. Ajatuskin pään liikuttamisesta tuntui suunnilleen samalta kuin lekalla olisi mätkitty pitkin päätä. Onneksi tuo särky helpotti jossain vaiheessa kun kykeni nukkumaan. En sentään oksentanut koko päivää, kuten toiset...

Tämä päivä meni ihan jees, viimeinen rutistus ohitse. Tiettyjä ihmisiä ei vieläkään jaksa, mutta enää huominen ja hetki torstaista.

Eilen kuulin jotain, mikä sai kaikki järjelliset sanat katoamaan. En niitä löydä vieläkään. Toivottavasti onnistuin tänään ilmaisemaan edes sen, että olen olemassa, jos tahtoo puhua ja purkaa. En minä oikeastaan muuta osaa tässä tilanteessa tehdä. Ehkä jotkut asiat ajan kanssa selviävät...

Loppuviikosta luvassa juhlintaa enemmän ja vähemmän. Torstaina opiskelu-kamujen kanssa juhlintaa, perjantaina näiden muiden murmeleiden kanssa ja lauantaina luvassa yksin laulua pöydältä (biisi on vain valitsematta). Ja sunnuntaina olen luultavasti vain raato.

Nyt kehittelemään tarjottavia perjantaille.