Aluksi pikainen päivitys siitä, miten tähän on päädytty;

-Viimeinen harjoittelu oli ja meni. Ei paras, lähellekään, mutta sain varmaan jotain irti. Periaatteessa ihan ok, mutta ei minun paikkani. Viimeisin viikko oli vauhdikas ja rattoisa.

-Viime viikko lomailua, ihmisten näkemistä sekä haahuilua. Viikko oikeastaan vain katosi. Leikin myös porukoilla kodin hengetärtä sekä ajattelin ja ehkä jopa tein jotain viimeisiä tehtäviä.

-Viikonloppuna olin ahkera; sain kasaan viimeiset koulutehtävät, jotka palautin maanantaina eli toissapäivänä. Viikonloppuun sisältyi myös hämmennystä sekä lauantaina jonkinlainen vierailu Yläkaupungin Yössä (jonne ei alunperin pitänyt edes mennä) ja vierailu terassilla (jo toinen tänä keväänä!).

Tässä kömpelö silta todellisuuteen. Palautin maanantaina viimeiset koulutehtävät ja ehdin jo huokaista helpotuksesta. Loppuaika piti olla ihan piece of cake. Nimenomaan ne viimeiset tehtävät ja ihan helppoa. Paskat. Maanantai oli mennyt ihan suht ok, vaikka hermot ei mitään kestäkään. Olin eilisen Tampereella luokkaretkeilemässä maaliskuun harjoittelu-luokkani kanssa ja palasin tänään takaisin kouluun. Ja tänään alkoi kilahtelu. Tuli todistettua, että kun naama ei miellytä niin se ei miellytä. Kysymyksiini ei tartte vastata enkä minä tietenkään saa esittää kysymyksiä tai saada mitään vastauksia ilman, että joku keskeyttää. Kiitos.

Iltapäivällä sitten alkoi todellinen kaaos. Eilisen poissaolon takia ei tiedetty muutamaa seikkaa, esimerkiksi että tietyt tavarat olisi pitänyt olla mukana. Järjettömät valitukset eilisestä poissaolosta (vaikka syy todellinen, ei niin kuin eräillä), siitä että uskallettiin kysyä yhtään mitään, ylipäätänsä kaikesta. Ammattitaitoinen opettaja; valitukset kahdelle ihmiselle kuuluu todellakin antaa koko luokan läsnäollessa. Tehtiin sitten omia hommia toisessa tilassa ("Mulla on tuolla ryhmä odottamassa ohjausta, minä en nyt ehdi vastata teidän kysymyksiin!" ...niin no, me kuulutaan siihen ryhmään, mutta antaa olla.), kerjättiin ohjeita muilta ja oltiin mahdollisimman huomaamattomia. Lisäksi tuo kurssikansio töineen pitäisi palauttaa viimeistään maanantaina, mikäli mielii saada kurssin suoritetuksi. Vähän epäilen, ettei hyväksyttyä saa enää edes päällään seisomalla, mutta yritetään. Hommat vain on tehty opettajan ansiosta ihan käsittämättömässä järjestyksessä, eli nyt menee pirusti aikaa siihen että kaikki työt saa ylipäätänsä kasaan.

Päivä meni ihan päin helvettiä. Totesin Lauralle päivän loputtua, että paskemmin ei voisi enää mennä. Tajusin tosin itsekin myöhemmin, että kyllä voisi. Viimeisen harjoittelun tehtävät jos tulevat hylättyinä takaisin, jos en saa noita töitä kasaan, jos ylipäätänsä joudun tekemisiin opettaja T:n kanssa vielä kerrankin... Pää räjähtää. Vitutus on valtava.

Tilannetta ei paranna se, että muutama ihminen kiristää hermojani ihan 6-0. En kestä nähdä niitä ihmisiä, en kuulla ääntä, en yhtään mitään. Muutama päivä nyt periaatteessa pitäisi mennä vaikka päällään seisten, mutta tässä tilanteessa ei. Enkä ole edes ainoa. Toivottavasti noita ei tarvitse tämän jälkeen nähdä.

Vitutus on voimavara. Kuulemma. Ajattelin suunnata kaiken energian (ai minkä?) noihin uusiin viimeisiin hommiin. Ja tiskatakin pitäisi. Ja ja ja. Stressata vähän siitä yhdestä, vaikka teksti ei vielä tullutkaan takaisin. Aika loppuu kohta kesken...

Tänään ei ollut mun päivä. Toivottavasti huominen on parempi.