Ja tuossa järjestyksessä.

Törmäsin tänään töistä tullessani erääseen henkilöön, jonka näkeminen sai vatsan kääntymään ympäri. Eikä siis mitenkään positiivisella tavalla. Jännä juttu, miten tunteet voikaan vuosien saatossa muuttua. Raivostuttaa edelleen jälkikäteen; kuinka sokeasti uskoinkaan kaiken. Kyllä ihminen voi olla sinisilmäinen... En moikannut ja tein maailman nopeimman ihmismassaan katoamistempun, jottei todellakaan tarvitsisi jäädä juttelemaan.  Pelkkä näkeminen voi aiheuttaa uskomattoman paniikin...siitä, että joutuisi vielä joskus jossain yhteydessä törmäämään...

Töiden jälkeen päätin armahtaa itseäni ja nukkua päiväunet. Noin kolmen tunnin yöunien jälkeen ehkä ihan viisas idea, mutta unien näkeminen ei liiemmin piristänyt. Unessa olin muka armeijassa/sodassa (enpäs ole oikein varma) ja minua ammuttiin. Makasin maassa, verta valui järjettömästi ja luokseni saapui eräs nainen ase kädessään tunnustaen ampuneensa minua tarkoituksella. "Koska sä ansaitset sen. Toivottavasti kuolet hitaasti." Sangen mieltä piristävää... Varsinkin kun kyseinen nainen on oikeasti olemassa...

Toinen paniikki iski hetki sitten luettuani sähköpostit. Lähetin viikonloppuna täysin ajallaan pomolle tuntilistan palkkaa varten. No, pomo on lomalla ja tuskin tiedot ovat menneet eteenpäin. Tämä taas käytännössä tarkoittaa sitä, että seuraava palkka tuskin tulee ajallaan. Suuret kiitokset vain pomolle, joka ei tietenkään ole ilmoittanut sitä, kenelle moiset tiedot pitäisi ilmoittaa. Kiitos. Soittelen huomenna pari puhelua ja toivon, että saan sen homman selvitettyä. Ja ehkäpä hieman avaudun asiasta, kunhan R. palaa lomalta...

Olen viettänyt blogin suhteen hiljaiseloa ja pohtinut välillä koko homman lopettamista. Ehkä tämä vielä kituuttaa eteenpäin. Alkukesän kuulumisia (ai mitä?) luvassa jossain vaiheessa, nyt katsomaan telkkaria ja tuhoamaan jäätelöpakettia.