Isotätini kuoli viime yönä. Olo on tällä hetkellä sekava, surullinen ja hämmentynyt. En ole oikein vielä sisäistänyt tapahtunutta eikä sitä varmaan ihan heti tapahdu. Usein tietyt tosiasiat käsittää vasta hautajaisissa.

Olihan tämä toisaalta arvattavissa, asiat vaan tapahtuivat niin nopeasti. Toisaalta se, että ihminen on aina ollut hyvin terve, hämää tällä hetkellä niin paljon. Lopputulos on kuitenkin mikä on ja parempi niin (vaikka kurjalta tuntuukin).

Ajatus katkeilee koko ajan. Tunteet on pinnassa, mutta ehkäpä yöunet auttavat. Töihin ajattelin joka tapauksesa mennä, ompahan muuta ajateltavaa. Pieni pala kerrallaan nyt muutenkin mennään.

Tunteiden pinnassa olo on valitettavasti aiheuttanut sen, että tiettyä (tähän asiaan täysin liittymätöntä) ihmistä on enemmän kuin suuresti ikävä...