Viikosta selvitty. Takana kuusi työpäivää ja yksi vapaapäivä. Ei näin, ei. Olen entistä vakaammin sitä mieltä, että lauantaista ei pidä tehdä peruskoululaisten työpäivää. Ei työntekijöiden (työkaveria lainaten "ei näillä palkoilla ja työmäärillä") eikä varsinkaan niiden oppilaiden kannalta. No joo, eipähän heti tartte ottaa uusiksi ja tuli tuosta sentään muutama ylityötunti -ihan kuin niitä ei tällä viikolla muuten olisikaan kertynyt...

Kaikki selvisivät hengissä viikosta. Tilanteita toki oli ja pahimpina päivinä kaikki katastrofin ainekset olivat jo valmiina, mutta ihan täysin homma ei seinille levinnyt. Vähän vain. Yhtenä päivänä reissuvihkoja kirjoittaessani mietin, että yhden oppilaan viestiin olisi ollut kiva kirjoittaa edes yksi positiivinen asia. Sellaista ei vain sille päivälle mahtunut. Eipä voi mitään.

Muuten sitten... Olen taas hieman kiipeillyt seinille (pitäis varmaan aloittaa uusi harrastus, vaikken kauhiasti niistä korkeista paikoista pidäkään...). Ärsyttää. Minä itse ehkä eniten, mutta myös muut. Kovasti olen miettinyt, mikä kaikki on totta ja mikä puhtaasti valhetta. Enkä tietysti yhtään viisaammaksi ole tullut -tuskin tulenkaan. Voisi olla, että asioista ehkä pitäisi puhua ääneen, mutta niin ei tule tapahtumaan, joten voin sitten vain pyöritellä niitä ja ajatella pääni kipeäksi. Vähän vain pelkään, että jossain vaiheessa oma sietokyky pettää ja koko homma leviää lopullisesti...

Lääketiedettä; Menen keskiviikkona keuhkopolille. En oikein ymmärtynyt, mitä kaikkea tapahtuu, mutta ehkä edistystä jossakin. Ja ehkä olen keskiviikon jälkeen viisaampi. Muutaman viikon sisällä on luvassa myös neuloilla tökkimistä (iik!) niiden pahuksen verihiutaleiden takia. Eli saattais olla, että siinäkin asiassa vihdoin ja viimein tulisi joku selvyys. Ja siis parasta olisi, koska en niin kovin ihastunut niihin neuloihin ole... Kovin montaa kertaa mua niillä ei tartte tökkiä. Viime kerralla istuin siinä tuolissa ja korvissa soi yhden oppilaani ääni, joka hoki että "olen reipas, olen reipas". Voin sitten toistella tuota mantraa.

Noudatin sitten sunnuntain alkuperäistä suunnitelmaa. Alunperin oli tarkoitus ottaa päiväkännit. Seurani ei kuitenkaan, harmillista kyllä, päässyt mutta päätin sitten korkkailla viinipullon ja ottaa muutaman neuvoa-antavan. Jos sitä vaikka sais ajatukset johonkin järjestykseen (niin varmaan). Hyvältä maistuu, harmi vain että aamulla pitää töihin mennä.

Nyt katsomaan, kuka häädetään BB:stä (toivottavasti Cheryll).