Käytiin tänään ostoksilla. Olisin muka oikeasti tarvinnut vähän vaikka mitä (tilin saldo on tässä kohtaa täysin eri mieltä) ja tällä kertaa jotain tarttuikin mukaan. Kahdet sukat, kaksi paitaa, shampoo, kaksi huulirasvaa, hajuvesi ja kahdet hanskat. Suurena missiona oli löytää joku kiva mekko (mielellään juuri mekko, vaikka tämä onkin hyvin huolestuttavaa minun sanomana), sillä tulossa on ainakin yhdet lakkiaiset ja ehkä jotain muutakin.

Olin jo etukäteen käynyt väijymässä muutamaa omasta mielestäni oikein kaunista ja ihan sopivan hintaistakin mekkoa. Lopputulos sovitettaessa legginsien (voi luoja, olen päättänyt opetella niitäkin käyttämään) kanssa oli, että ei hyvä, ei hyvä. Harmitus on suuri ja mekko jäi kauppaan.

Olisihan se ollut liian helppoa löytää mekko ilman suuria ongelmia ja näin nopeasti. Enemmän minua kiukuttaa se, että jalkani ovat ulkonäöllisesti juuri sitä mitä ovat -ja tulevat ilmeisesti olemaan (korkeintaan alueellisesti laajentumaan). Totta, eniten tämä asia häiritsee minua itseäni, mutta tosiasia on, että ongelma on myös näkyvä mikäli minulla ei ole pitkiä housuja/paksuja sukkahousuja. Talvessa on puolensa... Ehdin jo ajatella, että legginseistä voisi olla apua, mutta tällä kertaa ei. Ei voi mitään. Viisi ja puoli viikkoa aikaa löytää joko pitkä mekko (ei) tai pitkät housut (blaah). Eihän siinä.

Viisi ja puoli viikkoa töitä. Sen jälkeen ei mitään käsitystä yhtään mistään. Jotenkin -vastoin omia puheitani- olen jälleen hakemassa opiskelemaan. Välillä huomaan aina hieman kummastelevani, että miksi taas. Opusta kuitenkin kahlaan läpi ja yritän epätoivoisesti oppia jotain. Varasuunnitelmaa ei ole (enkä tästä pidä yhtään), nykyisestä paikasta ei ole toivoa saada töitä ja suunnilleen sama tilanne on lähialueilla muutenkin. Ehkä ensi syksynä siis aakkostan cd-levyjäni...

Varsinainen kiukuttelu-kirjoitus. En nyt vain erityisemmin ole tyytyväinen itseeni ja asioihin (syytän menkkoja). Nyt kuitenkin katsomaan Greyn anatomia ja sen jälkeen lukemaan.