Viisi päivää töitä takana, kolme vielä edessä. Sitten tämän syksyn ensimmäinen sijaisuus päättyy. Ihan veikeää oli olla töissä (tuttu paikka, tuttuja naamoja ja niin edelleen), vaikka ei tuo kyseinen luokka minun paikkani ole. Tuli taas huomattua. Mutta mukavaa, että oli hetkeksi tekemistä ja kyllähän tuosta tietysti jotain nettoaakin...

Jatkoakin tarjottiin, tosin ei samaan paikkaan. Kahdeksi kuukaudeksi, jopa. Ainut mutta tilanteessa on järkyttävän vähäinen tuntimäärä; 50% työajasta eli viikkotunteja olisi vain 20. Eli käytännössä 4 tuntia päivässä. *huokaisu*

Vietin perjantaina ja tänään runsaasti aikaa laskemalla, kannattaako kyseistä tarjousta ottaa vastaan. Oikeasti on ihan tyhmää edes joutua laskemaan moisia asioita. Lopputulos (kaikkien laskelmien jälkeen, jotka toivottavasti pitävät paikkaansa) on, että saisin ehkä noin parikymmentä euroa enemmän kuin olemalla työttömänä (tästä on siis jo vähennetty verot ja työmatkat).

En tiedä. Haluaisin töitä, koska kotona oleminen ei ole minua varten. Olisi tekemistä. Mutta toisaalta työmäärä noin pienillä tunneilla. Jotenkin ajattelen, että jos en tuota ota, niin sitten hajoilen kotona kaksi kuukautta (ei kiitos). Ja jos sen otan, niin taatusti paremmilla tunneilla olisi sijaisuuksia tarjolla. Ei voi tietää. No, minulla on huomiseen asti aikaa miettiä. Ehkä siihen mennessä keksin, mitä sanon.

Ompahan kerrankin ollut viikonlopulle järkevää pohdittavaa -mikä tietenkään ei tarkoita, ettei sitä olisi taas tullut mietittyä kaikkea muutakin. :)

Menen tv:n ääreen halkeamaan. Kävimme tuossa aiemmin Sohwilla syömässä ja katsomassa hiukka kyseenalaisilla periaatteilla urheilua, ja nyt vatsa tuntuu halkeavan. Jälkiruoan ja viimeisen tuopin olisi voinut jättää väliinkin, mutta kyllä oli hyvää!

"Vielä kolme päivää. Sitten lähden mä taas -riemumielellä. Tiedän sen silloin ei yksi pieni tuoppi mulle riittäne..."