Laskin tänään hyvin monta kertaa sinne sataan, sekä ääneen että mielessäni. Hyvin kaaottinen työpäivä.

Olin luokassa, missä vietin jo eilisen työpäivän. Tänään vain ei sujunut yhtä hyvin kuin eilen. Ei läheskään yhtä hyvin. Sen ikäinen lapsi vain painaa jonkin verran, varsinkin jos kantamaan joutuu useamminkin kuin vain kerran. Ja jos kannettava itse heittäytyy täysin veltoksi. Eetulle joutuu toteamaan sen mönkiessä sylissä, että "sä painat jo jonkin verran, menetkö maahan vai saanko istua?". Poika on kuitenkin vielä pieni. Tämän päivän kannettavaan lisätään monta vuotta ja automaattisesti myös enemmän kokoa. Varsinkin, jos kannettava pistää kaikin voimin vastaan...

Istuin jossain vaiheessa lattialla ja yritin pitää lasta paikoillaan. Uskomatonta, kuinka paljon voimia niinkin pieni ihminen saa tuollaisella hetkellä. Oli työn ja tuskan takana saada pidettyä hänet edes suurinpiirtein paikoillaan. Toivottavasti huominen päivä menee suunnitelmien mukaan. En tahdo enää yhtään muutosta tai poikkeusta tälle viikolle...

Ei tässä varmaan muuta. Olo on hyvin vetämätön, tekisi mieli vain lojua sohvalla ja katsoa televisiota. Tämän päivän sää ei yhtään parantanut vireystasoa. Miksei voinut tulla jo talvi? Eilinen lumisade tuntui niin ihanalta, tämän päivän vesisade ja loskassa kahlaaminen taas karmealta. Tahdon lunta, tahdon talven.

Tarvitsen energiaa. Heräsin viime yönä liian monta kertaa ja nukuin aivan liian vähän. Ensi yönä on pakko saada nukkua.

"...Ei, ethän herätä mua. En tahdo mennä. Ei, ethän pyydä mua, tänä yönä..."