Aluksi lyhyesti eilisestä; asioista puhuttiin suunnilleen asioiden oikeilla nimillä. Tilanne on nyt periaatteessa selvitetty ja periaatteessa kaikki on okei. Tietyt seikat vähän hämäävät, mutta en juuri nyt voi väittää ajattelevani kovin selkeästi.

Työt alkoivat tänään. Hyvin pehmeä lasku, maanantaina alkaa todellisuus. Tänään juotiin paljon kahvia (tästä se taas lähtee!), jutusteltiin ja kerrottiin laaduttomia juttuja. Ok, rehellisyyden nimissä tehtiin myös valmisteluita, mutta tunnelma oli sangen leppoisa.

Muuten sitten... Vatsa ja pää ovat kipeät järjettömästä jännityksestä, joka luultavasti vain pahenee aamua kohti. En kyennyt rentoutumaan töissä hetkeksikään, vaikka se tunnelma olikin leppoisa. Säikyin suunnilleen joka ikistä, joka paikalle saapui ja joka kerta, kun jouduin hiipimään pois omalta puolelta. Ja huomenna saapuvat melkein kaikki muutkin töihin, joten minä luultavasti kiipeän huomenna vielä enemmän seinille...

Pitäisi oikeasti yrittää rauhoittua, mutta oma mielikuvitus on punonut niin tehokkaan verkon, ettei mitään rajaa. Tällä menolla vain olen hermoraunio ennen aamua, mikä taas vaikeuttaa sitä kasassa pysymistä. Hoen yhtä ja samaa lausetta (ihan sama, tarkoitettiinko sitä niin vai ei), jos se auttaisi käyttäytymään normaalisti...ja pysymään yhtenä kappaleena siihen asti, kunnes pääsee kotiin.

Niin, ja joudun sitten tekemään töitä erään vanhan tuttavuuden kanssa, joka ei minua liiemmin siedä. Jippii... En olisi tätä uskonut, mutta saattaa olla, että jossain vaiheessa tulee vielä ikävä viime kevään järjestelmää...

Ja toisilla on ihan oikeitakin ongelmia. Olisi taas ehkä parempi olla vain hiljaa.

"...jos oisin kauniimpi, oisin paljon vahvempi. Jos oisin kauniimpi, joku haluaisi. Suurempaa, suurempaa, ei toivomusta voi olla. Suurempaa, suurempaa, joku toinen jos voisin olla..."