Niin. Pakkoko sitä on syödä niin paljon, että on paha olo? Ilmeisesti... Tein aiemmin hirmuisen hyvää ruokaa ja söin aivan liikaa. Viimeisen pari tuntia olenkin lojunut sängyllä ja toivonut, että ylitäysi ja huono olo helpottaisi. Sen siitä saa.

Viikko meni hirmuisen nopeasti, mutta mukavasti. Olimme tiistaina porukalla keilaamassa ja oli oikein mukavaa. Siis sekä keilaus että kaikkien ihmisten näkeminen. Pallojen heittelyssä olin hieman peukalo keskellä kämmentä ja pääsin vauhtiin juuri ennen lopettamista. Mutta olen edelleen sitkeästi sitä mieltä, että voitin Pauluksen -ei sillä nyt niin suurta merkitystä ole, kumpi ehti heittää enemmän. Kjeh.

Keilauksen jäljiltä kärsin muutaman päivän siitä, että jalkalihaksellani oli oma tahto. Pohjelihas ilmeisesti jotenkin pamahti, mikä meinasi sitä, että moni asia (käveleminen, kyykistyminen, portaiden nousu) oli tuskaista. Lisäksi jalka kramppasi aina, jos vähän varomattomammin liikahti. Ei muuten ollut mukavaa.

Torstaina kieltäydyin lähtemästä katsomaan Jypin peliä. Tunnetusti en kovin suuri jääkiekko-fani ole ja lisäksi olin väsynyt ja ärsyyntynyt, joten uskon tehneeni fiksun päätöksen.

Perjantaina kävimme Tarun ja Jaanan kanssa syömässä/kahvilla ja parantamassa maailmaa. Voi miten ihania nuo tytöt ovatkaan! Oli hirmuisen kivaa ja rentouttavaa. Kierrettiin myös hieman kauppoja ja kummasti sitä kaikille jotain mukaan tarttui. Itse ostin sitten jakun, whii. Nyt täytyy vain kovasti odotella, että tulisi kevät ja pääsisi sitä käyttämään...

Hämmästelen tässä hiusteni pituutta. Olimme eilen porukalla Nenäinniemessä saunomassa ja istumassa iltaa, ja Jaana ystävällisesti pelasti minut hermoromahdukselta (osaan kehittää kriisin mistä vain, vaikka sitten hiusten latvoista) ja saksi hiuksiani hieman. Tuli kivat, en vain muka muista, että ne ovat nyt hieman lyhyemmät...

Muutenkin ilta oli oikein mukava. Laaduttomia juttuja, syötävää, juotavaa ja saunomista. Oli oikein mukavaa nähdä ihmisiä, varsinkin kun nyt taas menee varmaankin hetki ennenkuin osutaan samaan paikkaan. Toivottavasti ei kovin pitkään, vieroitusoireet iskevät... Ja niin, Catwoman ei lukeudu suosikki-elokuviini. Ei vakuuta. Suurin hilpeys sen katsomisessa oli aina yhtä ihastuttavat kommentit, joita elokuvan johdosta irtosi.

Puhuttiin jossain vaiheessa iltaa baariin lähtemisestä, mutta loppujen lopuksi kaikki olivat niin väsyneitä, että jäi väliin. Eikä oikeasti haitannut, oli täysi työ etten nukahtanut paluumatkalla autoon.

Da Vinci-koodi palautui vihdoin ja viimein kotiin. Jospa nyt itsekin ehtisin lukea sen... Harkitsin aloittavani sen tänään, mutta jotenkin se jäi. Tuijotin liikaa telkkaria ja tietokonetta, eli ei mitään mainittavaa. Ehtisihän sen tietysti vieläkin aloittaa, mutta kohta tulee Amazing Race ja jos nyt aloitan, en malta mennä nukkumaan. Joten ehkä siirryn takaisin television ääreen...

Eräs työasia mietityttää. Toisaalta tiedän, ettei pitäisi pohtia liikaa, kun en asialle kuitenkaan mitään voi. Toisaalta taas...en voi olla miettimättä. Onneksi tähän asti olen miettinyt epätavallisen vähän. Enempää en tahdokaan, omaa päätäni en tahdo hajoittaa....

"Niin, älä koskaan ikinä muutu. Pysy aina tuollaisena kuin nyt oot. Hei älä koskaan ikinä muutu, kun täällä on jo liikaa sellaisia jotka tekevät niin..." Niinpä...