Ooh! Olen haltioitunut! Näin juuri ikkunastani kesän ensimmäisen siilin, joka kiertää kehää nurmikolla. Se on niiiin suloinen. Tekisi niin mieli mennä katselemaan sitä lähempää kuin näin ikkunan takaa, mutten halua pelästyttää toista. Niih.

No niin. Se siileistä, ehkä.

Kävimme tällä viikolla hieman leirikouluilemassa yhden luokan kanssa ja oli oikein mukavaa. Pelailua, lettujen paistoa, syömistä, saunomista ja yhdessä hengailua. Pääsin eroon talviturkistani (kiitos vain kannustuksesta) ja vesi oli hyvin kylmää. Hrr. Taas yksi luokka, jota tulee ikävä ja työkaveri, joka osoittautuu vielä upeammaksi ihmiseksi kuin etukäteen kuvittelin. Eli kivaa oli.

Haa, ensimmäisen siilin seuraan liittyi toinenkin siili, joka juoksentelee järjetöntä vauhtia. Tämän illan viihdeosuus tuleekin noita kahta seuraamalla.

Ristiäiset sunnuntaina ja lahjankin sain ostettua tänään. Turvallisuus-syistä jätetään lahja-aihe tähän, en tiedä ketkä tätä lukevat...

Näin eilen Anskua. Vietimme aikaa koiravahteina (oli kyllä söpö otus) ja maailmaa parantamalla. Oli erittäin mukavaa, harmi vain että aika kului niin nopeasti...

Enää kaksi perjantaita töitä, eli enää neljä tuntia erään ihmisen kestämistä. Tai ehkä kaksi, toivottavasti. Kaikista vain ei voi tykätä. Eikä pidäkään.

Huomenna ehkä toivottavasti luvassa keikkailua, mikäli vain saamme liput. Kovasti tahtoisin. Ja lisää keikkailua on luvassa viikon kuluttua lauantaina, Semmarit jälleen kerran. Ensi viikolla myös Helsinkiin, mikäli suunnitelma menee läpi. Kivaa.

Kivaa kai muutenkin. Ainakin välillä, ainakin joskus. Jos ei ajattele. Kyllä se todellisuus vielä iskee.

Leukoihin sattuu ihan hirvittävästi. Tarvitsen särkylääkettä.

"Kuuletko, lehdet putoilee. Nyt tiedän että lähtö lähenee. Taas palataan alkupisteeseen. Ei jaksais ajatella. Huhtikuussakin lunta maassa on, ja välimatka yhä loputon. Soitellaan... Soitellaan..."