Työviikkoa on kulunut ruhtinaalliset kaksi päivää ja olen ehtinyt jo muutamaan otteeseen miettimään, onko tämä sittenkään minulle oikea ala. Johan tässä ehdin aika pitkään niin uskoa...

Luultavasti tämä on vain ohimenevää. Voisin melkein toivoa, en jaksaisi ajatella uutta alaa. Mutta kummasti vain pienistäkin asioista kasvaa suuria. Muutama tapaus ja heidän käyttäytymisensä aiheuttavat sen, että harkitsin tänään iltapäivällä monia muita aloja. Lisäksi perjantaina joudun muutaman oppilaan kanssa uuteen tilanteeseen ja asetelmaan, mikä pahimmillaan merkkaa järjetöntä kaaosta. Kauhulla odottelen...

Positiivisia ajatuksia. Olen vain hieman ärsyyntynyt.

Muuten sitten... Ei minulle mitään. Töitä, lenkkeilyä ja vatsalihaksia. Oikeastaan aika tylsää (elämä on).

Olen muuten suorittanut kansalaisvelvollisuuteni. Tämä tosin tapahtui jo torstaina, mutta en muutenkaan tunnu olevan ajan tasalla, joten asiasta on hyvä mainita nyt. Olen siis äänestänyt. Eli jos oma suosikkini ei presidentiksi pääse (eihän näin käy, eihän?), niin saan ihan hyvällä omalla tunnolla valittaa.

Tahtoisin kovasti luistelemaan, mielellään sileälle luonnonjäälle. Harmi vain, ettei sellaista ole saatavilla...

Huomenna ostamaan kirjoja. Ihan kuin ne jonnekin saisi mahtumaan. Mutta jos pääsee kirjakaupan alennusmyyntiin virallista aikaa edeltävä iltana (hyvin oikeaoppinen lause), niin pitäähän sitä mennä.

Pitäisi raahatua suihkuun. Tästä seuraa se, että näytän taas aamulla peikkolapselta hiuksieni kanssa. Työkaveri totesi tänään, että "näytät aina niin erilaiselta, kun sulla on hiukset auki". Jahas. Oliko tuo nyt kohteliaisuus? Mutta kai siinä on jotain totuuttakin. Eetu näytti pienempänä aina hyvin järkyttyneeltä, jos näki minut hiukset vapaina. Olen sitten varmaan pelottava...

"Turhaa on etsiä vastausta. Riittää, kunhan on matkalla ja parempi niin. Eihän tiedä, mihin se auto pysähtyy ja tuulilasi särkyy. Se on niin haurasta, satasen vauhdissa..."