Työviikkoa on kulunut ruhtinaalliset kaksi päivää ja olen ehtinyt jo
muutamaan otteeseen miettimään, onko tämä sittenkään minulle oikea ala.
Johan tässä ehdin aika pitkään niin uskoa...
Luultavasti tämä on vain ohimenevää. Voisin melkein toivoa, en jaksaisi
ajatella uutta alaa. Mutta kummasti vain pienistäkin asioista kasvaa
suuria. Muutama tapaus ja heidän käyttäytymisensä aiheuttavat sen, että
harkitsin tänään iltapäivällä monia muita aloja. Lisäksi perjantaina
joudun muutaman oppilaan kanssa uuteen tilanteeseen ja asetelmaan, mikä
pahimmillaan merkkaa järjetöntä kaaosta. Kauhulla odottelen...
Positiivisia ajatuksia. Olen vain hieman ärsyyntynyt.
Muuten sitten... Ei minulle mitään. Töitä, lenkkeilyä ja vatsalihaksia. Oikeastaan aika tylsää (elämä on).
Olen muuten suorittanut kansalaisvelvollisuuteni. Tämä tosin tapahtui
jo torstaina, mutta en muutenkaan tunnu olevan ajan tasalla, joten
asiasta on hyvä mainita nyt. Olen siis äänestänyt. Eli jos oma
suosikkini ei presidentiksi pääse (eihän näin käy, eihän?), niin saan
ihan hyvällä omalla tunnolla valittaa.
Tahtoisin kovasti luistelemaan, mielellään sileälle luonnonjäälle. Harmi vain, ettei sellaista ole saatavilla...
Huomenna ostamaan kirjoja. Ihan kuin ne jonnekin saisi mahtumaan. Mutta
jos pääsee kirjakaupan alennusmyyntiin virallista aikaa edeltävä iltana
(hyvin oikeaoppinen lause), niin pitäähän sitä mennä.
Pitäisi raahatua suihkuun. Tästä seuraa se, että näytän taas aamulla
peikkolapselta hiuksieni kanssa. Työkaveri totesi tänään, että "näytät
aina niin erilaiselta, kun sulla on hiukset auki". Jahas. Oliko tuo nyt
kohteliaisuus? Mutta kai siinä on jotain totuuttakin. Eetu näytti
pienempänä aina hyvin järkyttyneeltä, jos näki minut hiukset vapaina.
Olen sitten varmaan pelottava...
"Turhaa on etsiä vastausta. Riittää,
kunhan on matkalla ja parempi niin. Eihän tiedä, mihin se auto pysähtyy
ja tuulilasi särkyy. Se on niin haurasta, satasen vauhdissa..."
tiistai, 10. tammikuu 2006
Kommentit