Päivät ovat taas kadonneet jonnekin. Jotain kai on tässä välissäkin tapahtunut.

Helsingin reissu oli oikein onnistunut. Listattuna:
- Aurinkoa; koko viikon oli lähes hellettä, joten oli oikein kesäistä. Sain myös hankittua tämän kesän kamalimmat rusketusraidat, jotka onneksi lopulta ovat hieman muuttaneet muotoaan.
- Vedonlyönti, jonka ajattelin voittaa.
- Terasseja; on jälleen kerran ehdottomasti mainittava, että oltiin hotelli Kämpin terassilla. Ehkä edullisempiakin paikkoja on olemassa, mutta asiakaspalvelu oli oikein erinomaista. Myös hyvin komean näköinen miestarjoilija saa suuret plussat (ja kiitos kyseisen havaitsemisesta kuuluu Paulukselle). Käyttäytyä emme ehkä osanneet, mutta kivaa oli.
- Lauttasaari; alan pikku hiljaa oppimaan, että kyseinen paikka tuntuu olevan oma erillinen kaupunkinsa -ellei peräti universuminsa. Grillailua, aurinkoa, viiniä ja hyvää seuraa, jatkot kattoterassilla ja istuskelua katolla kera oluen. Ihan huippua, kiitos!
- Pataässä, jonne reitti lopulta Lauttasaaresta kulki. Karaokea emme päätyneet laulamaan (ehkä ihan hyvä), mutta hauskaa oli. Ehdottomasti tässä kohden täytyy mainita Pekka, joka esitti suurella tunteella parikin biisiä. "Diamonds are boy's best friends..." Herkkää.
- Yöllinen istuskelu Suurkirkon rappusilla. Muutama keskustelun aikana sanottu asia hieman mietityttää vieläkin, mutta valaiseva kokemus tuo oli.
- Yöllinen kävely keskustasta Itä-Pasilaan. Juuri kukaan muu ei tuolloin tuntunut olevan liikenteessä, paitsi paljon kaneja. Linnanmäelle ei poikettu, kun mokoma paikka on kuulemma yöllä kiinni. Mutta Helmiä ja Sikoja-leffassakin ne vaan menee sinne...
- Sopivasti shoppailua; mukaan tarttui ainakin parit housut ja pari paitaa ja ja ja...hiano heijastin. Lisäksi suurta hilpeyttä herätti Espritin myyjä-setä, joka todella uhrasi aikaa ostosteni viikkaamiseen. =)
- Perjantain puutuilu ja illalla elokuviin raahautuminen. Edellisilta/-yö hieman kostautui, joten elokuva oli ainut, mihin saattoi kyetä. Yön Ritari on siis katsottu, en tällä kertaa telonut nilkkojani (kuten edellisen Batmanin aikana) ja kuten leffan jälkeen totesin, ei se ollut niin paska mitä olisin veikannut. Jokerin roolisuoritus oli itseasiassa aika mieletön.
- Hyvää seuraa; kiitos molemmille!

Muuten sitten. Helsingin reissun on jälkeen on tullut hengailtua, tavattua yksi uusi sukulainen ja muutama vanha, tehty ainakin yksi yöllinen kävelyretki ja vietettyä laatuseurassa tyttöjen (vai äijien?) iltaa. Viimeksi mainittu oli melko valaiseva, jälkikäteen ajateltuna olisin voinut avautua vähän vähemmän mutta eipä voi mitään. Tuli myös havaittua, että viskeissä on eroja, maun puolesta siis. Tämä piirre alkaa olla jo huolestuttava... Muistan vielä ajan, jolloin viskiä ei voinut edes juoda raakana ja nyt jo väitän niissä olevan eroja. Väitin myös jossain vaiheessa olevani tulevan viikonlopun selvinpäin, mutta...no, jos katsellaan sitä uudestaan perjantaina. Saattaa olla, etten ole.

Lauantaina oltiin taas piknikillä. Välikuolema iski jossain vaiheessa, mutta kivaa oli. Juttujen taso oli huima (Aladdin-elokuvan repliikkejä sekä hienoisesta kahtia jakautuneesta persoonasta kärsivä Jago), mutta se nyt tuskin ketään yllättää. Bongattiin myös koira nimeltä Tohveli (ihan oikeasti, kuka antaa moisen nimen?) sekä monta helikopteria (onneksi rallit ovat vain kerran vuodessa). Tuolta reissulta päädyin ihan kotiin, vaikka jossain vaiheessa Kangasvuoren suljettu osastokin mainittiin...

Olen ehtinyt ajatella taas ihan liikaa. Asiat pyörivät päässä ja oma sietokyky on ylitetty ajat sitten. Huomenna olisi tarkoitus osata muodostaa järkeviä lauseita ja tällä hetkellä moinen ajatus saa vatsan kääntymään ympäri. Jos edes jotain saisi selvitettyä...

Töihin paluu on edessä ylihuomenna. Toisaalta kivaa, vähän jotain rytmiä ja näkee tiettyjä ihmisiä, toisaalta tämä saa myös muutaman solmun vatsaan. Täydellinen paniikki ei vielä ole iskenyt, mutta todennäköisesti olen hermoraunio torstai-aamuun mennessä. Ei sillä, itseaiheutettua tämä on, joten lienee vain parasta purra hammasta, kasata muuri ja kestää. Tässä yksi syy, miksi perjantaina tulee ehkä vierailtua Alkossa. Silti hieman pelottaa, että se muuri hajoaa väärällä hetkellä.

Varsinainen vuodatus. Hieman pallo hukassa olo.