Välillä asiat hieman karkaavat lapasesta. Joskus vähemmän, joskus enemmän. Joskus ihan omatoimisesti, joskus puolivahingossa. Milloin mikäkin asia.

Viikonloppu oli taas hyvä esimerkki tästä; kotiuduin sunnuntai-aamuna puoli kahdeksalta -vaikka tarkoitus oli todellakin palautua keikan jälkeen kotiin.

Mikäpäs siinä. Sinkkuna en ole tilivelvollinen kenellekään, itsepähän lähdin ja niin edelleen. Eikä oikeastaan edes kaduta -vaikka hyvin monella tapaa tuo ei tyylikkäimmin hoidettu reissu ollutkaan. Kunhan ei tarvitse enää nähdä ja miksi tarvitsisi?

Lähinnä vain mietin, että onko oma moraali hävinnyt jonnekin? Olenko hukkaamassa lapaseni täysin? Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun huomaan tehneeni jotain, mitä en ihan heti olisi itseni uskonut tekevän...mutta siltikin. Ehkä tarvitsen sellaiset klipsit, joilla lapsena kiinnitettiin rukkaset hihoihin. Niillä saisi lapaset pysymään vähän paremmin, vaikka voisihan ne silti irroittaa...

Olkoon tämä pohdinta tässä. Tällä erää.

"Näin minä vihellän matkallani, näin minä vihellän matkallani. Jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin..." -Scandinavian Music Group (kyseinen laulu soi päässä)